Koko alkutalvena ei mitään pahempia pakkasia ole näkynyt eikä kuulunut, joten kun pakkasukko päätti puhaltaa ensimmäiset kunnon kylmät meitin päälle (tietenkin nyt kun joulu on ohi ja kevättä jo odotellaan), niin viluhan se välittömästi yllätti! Pakkaspäiviin sopii ehdottomasti pataruoka, joka alkuvalmistelujen jälkeen lähes itsekseen uunissa valmistuu samalla kun itse pihalla hengailee. Mikäs onkaan sen jälkeen ihanampaa kuin ahmia sisäänsä kuumaa ja lämmittävää ja ennen kaikkea hyvää ruokaa!
n. 1 kg naudan sisä- tai ulkopaistia
3 sipulia
kokonainen valkosipuli
3 valkosipulisuolakurkkua
voita
3 rkl hunajaa
2 tl rouhittua mustapippuria
ripaus cayennenpippuria
3 rkl gluteenittomia jauhoja (tai vehnäjauhoja)
4 dl vettä
2 rkl riistafondia
1 pkt (175 g) Aurajuustoa
350 g laktoositonta smetanaa
Ota paisti huoneenlämpöön reilu tunti ennen ruuanvalmistusta.
Kuori ja silppua sipulit sekä kaksi valkosipulisuolakurkkua. Kuori myös valkosipulinkynnet ja puolita ne pituussuunnassa.
Sulata voi padassa ja kuullota siinä sipuleita pari minuuttia. Lisää hunaja. Sekoita hyvin ja lisää silputut suolakurkut. Paista koko ajan käännellen viitisen minuuttia. Paiston loppuvaiheessa lisää pippurit.
Kuutioi tai suikaloi paisti. Paista lihanpalasia pieninä määrinä kerrallaan paistinpannussa voissa kauniin ruskeiksi. Kaada lihat pataan, jossa jo sipulit ja suolakurkku odottelee. Huuhtele pannu pienellä vesitilkalla ja kaada vesi pataan.
Ripota jauhot lihojen päälle ja sekoita. Sekoita vesi ja riistafondi keskenään ja lisää liemi pataan ja sekoita taas. Murustele aurajuusto pataan. Sekoita kunnes juusto sulaa ja lisää smetana.
Laita kansi padan päälle ja pata 200-asteiseen uuniin kypsymään tunniksi. Alenna sitten lämpö 150 asteeseen. Kypsennä ruokaa niin kauan, että liha on mureaa (lihapalojen koosta riippuen 1 – 2 tuntia). Kun liha on niin pehmeää, että siihen ei veistä tarvitse, ota kansi padan päältä ja anna ruuan olla uunissa sen aikaa, että pinta saa hieman väriä ja kastike kiehuu vähän kasaan, tähän menee n. 45 minuuttia, sekoita kerran “ilman kantta” -paiston aikana.
Silppua viimeinen valkosipulisuolakurkku ja ripottele ruuan päälle. Ruoan voi tarjota vaikka perunoiden kera.
#moskovanpata #pataruoka #valkosipuli #talviruokaa #pakkanen #syksy #syysruoka #venäläinenkeittiö #laktoositon #gluteeniton #smetana #pata #suolakurkku #uuniruoka #slowfood #garlic #plentyofgarlic #stew #winterfood #russiankitchen #sourcream #casserole #pickle #lactosefree #gluteinfree