Systerin jälkipolttareita vietettiin viime vuoden elokuun lopussa. Oltiin mökillä ja valmistettiin kolmen ruokalajin menu, jossa alkuruokana oli paistettua vuohenjuustoa. Joku sitten ehdotti, että olis aika jees juttu, jos vuohenjuuston kanssa olisi paholaisenhilloa. Oon kyllä ko. hilloa syönyt joskus, mutta en ollut sitä itse koskaan tehnyt, joten taas tuumasta toimeen. Kovasti tuli kehuja hillosta! Tää on tällainen nopeampi versio, jossa käytetään valmista tomaattimurskaa. Kannattaa käyttää jotain hyvää murskaa, kuten esim. Muttia. Alkuperäinen resepti on Peggyn pieni punainen keittiö -sivustolta, johon tein pieniä muutoksia. Nyt tätä hilloa oli meillä lampaankareiden, paistettujen ruusukaalien ja tsatsikin kanssa. Hirmuisen hyvältä maistui edelleen! PS. Älä säikähdä, kattilassa on kuvattuna kaksinkertainen annos, työkaverille kun meni toinen puolikas. 😉 (Ohjeen mukaisesti valmistettuna valmista hilloa tulee vajaa litra).
1/2 dl vettä
400 g tomaattimurskaa (Mutti)
1 oranssi paprika (n. 200 g)
2 pienehköä keltasipulia
2 punaista chiliä (mä käytin mediumia)
2 yksikyntistä valkosipulia
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1/4 tl valkopippuria
1/4 dl punaviinietikkaa
3 1/2 dl hillosokeria
Kuori sipulit, pese paprika ja chilit. Kuutio kaikki pieniksi paloiksi. Voit paloitella chilin sellaisenaan ilman kantaa, jos haluat hillosta erityisen tulista, miedompaa hilloa halutessasi poista siemenet ja kiinnikkeet. Laita kuutiot, tomaattimurska, vesi ja mausteet kattilaan. Anna kiehua hiljalleen noin 50 minuuttia. Jos hillo näyttää liian “raffilta” (esim. paprikan ja chilin palat eivät olet riittävästi muhentuneet), käy hillo läpi perunasurvimen kanssa.
Lisää etikka, hillosokeri ja keitä 15 minuuttia. Jäähdytä ja purkita puhtaisiin purkkeihin. Säilytä hilloa jääkaapissa.
Paholaisen hillo on mainio lisuke vuohenjuuston lisäksi esim. lihalle, kanalle tai vaikka hampurilaiselle.
#hillo #paholaisenhillo #tulisenmakea #gluteeniton #laktoositon #kasvis #maidoton #vuohenjuusto #lisuke