Sorsapata, äärettömän hyvää
Lapsena sorsapataa sai syödä syksyn aikaan paljon, eikä se todellakaan haitannut, kun siitä kovasti tykkäsi. Näin aikuisiällä sorsaa tai yleisesti ottaen ihan mitä tahansa riistalintuja on tullut syötyä ihan hävyttömän vähän. Olin jo aiemmin nähnyt Kauppahallissa kokonaista sorsaa, mutta tietenkin kun sitä lähdimme ostamaan, oli sorsa loppuunmyyty.
Onneksi Lihakippareilta löytyi pakasteesta sorsan rintafilettä, niin sain kuin sainkin alkuperäisen suunnitelmani toteutettua sorsapaistista. Ja maku, voi jestas sentään! Ihan äärettömän hyvää! Sorsapadan seurana tarjosin murskapottuja, joissa oli katajanmarjoilla maustettua suolaa.
n. 700 g sorsan rintafileitä
1 pieni porkkana, kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
4 + 1 dl vettä
1 rkl riistafondi
10 murskattua katajanmarjaa
mustapippurirouhetta
suolaa
n. ½ dl laktoositonta kermaa
Sulata rintafileet tarvittaessa. Kuivaa fileiden pinta ja suolaa ja pippuroi pinnat. Paista fileisiin paistinpannulla kaunis ruskea pinta ja laita ne uunin kestävään kannelliseen pataan. Huuhtele paistinpannu n. desillä vettä, jotta saat kaikki rintafileiden paistosta jääneet maut mukaan ja kaada vesi pataan.
Sekoita riistafondi 4 desiin vettä ja lisää se pataan fileiden päälle. Tee näin myös kuoritulle ja pieneksi pilkotulle porkkanalle. Murskaa katajanmarjat esim. huhmareessa ja lisää pataan muitten ainesosien seuraksi.
Hauduttele sorsapataa 125 asteessa kannen alla n. 3 tuntia, kunnes liha on pehmeää.
Nosta sorsan rintafileet erilliseen astiaan ja siivilöi liemi pieneen kattilaan. Lisää liemeen kerma ja kiehauta. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.
Tarjoile sorsapata esim. porkkanoiden ja (murska)perunoiden kanssa.
Maidottoman version saat jättämällä kerman kastikkeesta pois.
#sorsa #pataruoka #riista #riistaruoka #katajanmarja #laktoositon #gluteeniton #duck #wildduck #game #quarry #juniperberry #casserole #stew #lactosefree #glutenfree