Kaalilaatikkokin on sellainen lapsuudesta tuttu herkkuruoka. Nyt kun varhaiskaali oli saapunut kauppaan, niin pakkohan sitä oli kaalilaatikkoa tehdä. Eikä varmasti yllätä se, että jauhelihaksi valikoitui lampaanjauheliha. 😀 Voit toki käyttää tähän laatikkoon ihan sika-nautaakin. Hiljaa hyvää tulee, joten malta mielesi ja odota tämän herkun valmistumista! Parasta tämä on toki seuraavana päivänä lämmitettynä, mutta oikein hyvää myös “suoraan uunista”.
n. 2 kg varhaiskaalia
n. 1 kg (lampaan)jauhelihaa
1 sipuli
voita paistamiseen + vuoltuna laatikon pintaan
öljyä paistamiseen
1 dl raakaa tummaa riisiä
5 dl vettä
2 lihaliemikuutiota
1 tl meiramia
1 tl mustapippuria
1 + 2 rkl siirappia
2 dl kermaa
gluteenittomia korppujauhoja
Poista kaalin uloimmat lehdet, jos ne ovat kellertäviä sekä kova kanta. Pilko kaali paloiksi. Kuori ja silppua sipuli.
Laita riittävän ison kattilan pohjalle nokare voita sekä öljyä ja kuumenna. Lisää kaalisilppu ja paista reilu viitisen minuuttia. Lisää sitten sipulisilppu. Paista, kunnes kaalin määrä on noin puoliintunut. Mausta meiramilla ja mustapippurila. Siirrä kattila sivuun.
Kuumenna vesi esim. mikrossa ja lisää lihaliemikuutiot. Sekoita kunnes lihaliemikuutiot on sulaneet. Kaada lihaliemi kaalin joukkoon, lisää myös ruokalusikallinen siirappia ja sekoita.
Lisää kaaliseokseen tumma riisi ja sekoittele taas.
Laita paistinpannulle nokare voita ja ruskista siinä jauheliha. Kaada kaali-riisiseokseen ja taas sekoitellaan.
Kaada kaali-jauhelihaseos vuokaan (tai kahteen, jos ei yhteen mahdu, niin kuin mulla). Tasoita pinta ja vuole pintaan muutamia nokareita voita, liruttele pari ruokalusikallista siirappia sekä kerma ja lopuksi koko komeuden päälle korppujauhoja ripotellen.
Paista uunin keskitasossa 175 asteessa n. 1 h ja sen jälkeen vielä 125 asteessa toinen mokoma. Anna vetäytyä noin puolisen tuntia ennen tarjoilua. Tarjoile puolukkasurvoksen kera. Voit myös keittää muutaman perunan laatikon seuraksi, kuten meillä lapsuudessa tehtiin. 🙂 Jos teet tämän syyskaalista, paista laatikkoa ensin 175 asteessa tunti ja sitten 125 asteessa pari tuntia.
#varhaiskaali #kaali #kaalilaatikko #laatikkoruoka #lammas #jauheliha #lampaanjauheliha #puolukka #uuniruoka #laktoositon #gluteeniton #pääruoka #pääruokakaalista