Meinas käydä kauhia moka eli vuohenjuuston parasta ennen päiväys lähestyi uhkaavasti! En voi käsittää miten tällainen erhe meinasi päästä tapahtumaan. Huh. Me ollaan tehty useampaan otteeseen punajuuri-sinihomejuustovuokaa, mutta jostain syystä ei punajuurta vuohenjuuston kanssa vaikka nekin sopivat yhtä hyvin yhteen. Eipä sitten muuta kuin punajuuria ostamaan ja paistosta vääntämään. En tiedä mikä katkos mulla aivolohkojen välillä oli, mutta sipuli (jonka tätä varten kuorin) unohtui pöydälle, mutta eipä tuo paistos sitä kaivannutkaan. Onneksi. ?
n. 1,5 kg tuoreita punajuuria
1 – 2 rkl kuivattua timjamia
400 g vuohenjuustoa
2 dl laktoositonta kuohukermaa
suolaa
Kuori punajuuret ja viipaloi ne. Mä käytin viipalointiin ehkä parasta ostostani Lidlistä ikuna eli Sliceria. Siinä tosin tarttee olla tosi tarkkana, ettei lähde sormenpäätkin mukana, on se vaan sen verran terävä. ?
Viipaloi vuohenjuusto, ellei se ole valmiiksi viipaloitua.
Lado pohjalle kerros punajuuriviipaleita, ripottele päälle timjamia ja hieman suolaa. Laita viipaleiden päälle muutama siivu vuohenjuustoa. Sitten taas punajuuriviipaleita, timjamia, suolaa ja vuohenjuustoa. Tee näin pari-kolme kerrosta, kuitenkin niin että päällimmäiseksi tulee punajuuriviipaleet. Lopuksi koko komeuden päälle kipataan purkki kermaa.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa reilun tunnin verran. Kokeile punajuurten kypsyyttä esim. haarukalla ja jos punajuuret on vielä raakoja, jatka kypsentämistä vielä 15 – 25 minuuttia. Tarkista punajuurien kypsyys vartin lisäpaiston jälkeen.
Herkuttele sellaisenaan tai vaikka porsaanlihan lisukkeena.
#punajuuri #vuohenjuusto #paistos #uuniruoka #kasvis #kasvisruoka #laktoositon #gluteeniton #pääruoka #lisuke #helpostihyvää